torstai 7. tammikuuta 2016

Marokko - Ouzoud falls & Zagora



Kun Marrakechissä oli tarpeeksi pyöritty, oli aika suunnata vähän muuallekin
kirjaimellisesti ihmettelemään

Minibussikyyti ja kolme muuta turistiseuruetta,
yhdessä suuntasimme Oudouzin putouksille.
Perillä vastassa ihana ja ystävällinen oppaamme, jonka kanssa lähdimme patikoiden kohti määränpäätä.

Ensin näimme putouksen korkealta
ja pelotti kokoajan että tipun alas.
Silti en voinut kuin ihastella.

Matka jatkui vuoristoa alaspäin jalan ja samalla kuulimme kylän historiaa.
Kun pääsimme perille, näky oli niin henkeäsalpaava, että teki mieli vain jäädä sinne. 


Niin kaunista!




Jo seuraavana päivänä jatkoimme uuteen seikkailuun,
jonka vain pari päivää aiemmin päätimme lopulta varata;

Yön yli kestävä matka Zagoraan ja Saharan autiomaalle.

Aamulla oppaamme nappasi meidät kyytiinsä puol seitsemän aikaan
ja 350 kilometrin ajomatka sai alkaa.
No, Atlas vuoriston läpi ajellessa siinähän meni se kahdeksan tuntia,
mutta kyllä niitä maisemia kelpasikin tuijottaa!

Perillä Zagorassa olimme noin neljän jälkeen, juuri kun aurinko alkoi laskea.
Ja siellä hyppäsimme kamelien selkään. 
(Tarkemmin ottaen Dromedaarien, ja oli muuten epämiellyttävin kuljetusmuoto mitä olen koskaan kokenut!)

Eipä sitä onneksi kestänyt kuin puolisen tuntia, kun alkoivat hiekkadyynit nousta ja leirimme jo näkyikin.

Kolmesta herrasta koostuva, Berberi -kantaväestöön kuuluva isäntäväki toivotti meidät tervetulleeksi teen kera, esittelivät leirin ja oman telttamme, ja hetken siinä kiertelimme ja ihastelimme sitä ympäristöä ja täydellistä auringonlaskua kauempana olevien vuorien taakse. 
Ja niinkuin se ei olisi ollut tarpeeksi, pimeyden laskeutuessa täydellisen kirkas tähtitaivas alkoikin loistaa yllämme.

Myöhemmin isäntäväki tarjoili meille, sekä toiselle vanhemmalle brittipariskunnalle upean illallisen ja pian ruoan jälkeen saimmekin nauttia Berberi -rumpumusiikista nuotion äärellä.

Kun toinen pariskunta lähti aiemmin nukkumaan, jäimme viidestään tämän isäntäväen kanssa vielä istuskelemaan nuotiolle. Vaikka yhteistä kieltä meiltä ei löytynyt ollenkaan, oli se hetki aivan sanoinkuvaamaton;
Siinä me istuttiin, kaksi aivan eri kulttuuria aavikolla, saman nuotion ääressä. Ja ainut yhteinen kieli välillämme oli elekieli.







Seuraavana aamuna kello seitsemän aikaan isäntäväki herätti meidät rumpujen tahdittamana uuteen päivään ja kauniiseen auringonnousuun. Aamupalan jälkeen paluumatka saikin siis taas alkaa.





Paluumatkalla pysähdyimmekin vielä opastetulle kierrokselle Qourzatatessa, jossa näimme Kashbanin sekä sen ympäristön, missä on kuvattu monia elokuvia ja sarjoja.

Game of Thrones, Gladiaattori, Prince of Persia..





Hotellille palasimmekin vasta illan puolella ja pakkaaminen sai alkaa, sillä lento Portugalin kautta takaisin Suomeen lähti seuraavana päivänä. 

Olo oli sellainen, kuin reissussa rähjääntyneen voi kuvitellakin olevan. Viikko meni niin nopeasti, mutta sen aikana ehdittiin nähdä ja kokea niin paljon. 

 Mutta nämä huikeat kokemukset (ja tuliaiset) taskussa oli mukava lähteä takaisin Suomeen.




Marokkoon palaan vielä varmasti jossain vaiheessa.




2 kommenttia:

  1. Onpa kauniita valokuvia, olet käsitellyt ne vielä hienosti, kunkin tunnelmaa vahvistaen!
    Putoukset näyttävät kauniilta, ja maisemakin näytti olevan vehreä vielä teidän siellä ollessa...itse olen nähnyt vain keskitalven karun Marokon. :D

    Teidän aavikkokokemuksenne kuulosti todella nautittavalta ja kohtelu selkeästi oli parempaa kuin meidän osaltamme...ilmeisesti on sattumanvaraista millainen isäntäväki osuu kohdalle! Pääsitte onneksi nauttimaan paikallisesta kulttuurista ja joukkionnekin oli pieni. Meitä oli tosi monta, mutta kun leiristä karkasi pois niin johan tuli rauhallista...jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa blogistani, innostuin kirjoittamaan meidänkin kokemuksista tämän juttusi myötä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä <3 Vastasinkin lisää postaukseesi! :)

      Poista